Kari Hakala / Fire Protection Officer, Areva NP

Kari Hakala työskentelee Proselectumin kautta Fire Protection Officerina asiakasyrityksessä Areva NP:ssa. Kari on toiminut tehtävässään kesäkuusta 2010 ja kuvailee työtään ja saamaansa palvelua seuraavasti:

Olin jo hetken pohtinut siirtymistä tehtävästä toiseen, kun huomasin Proselectumin etsivän työturvallisuudesta vastaavaa henkilöä OL3 –rakennustyömaalle. Koska tehtävä vastasi koulutustani ja kokemustani ja lisäksi vaikutti kiinnostavalta, neuvottelut Proselectumin ja sitä kautta myös Arevan kanssa käynnistyivät.

Nykyisessä tehtävässäni toimin monipuolisesti työturvallisuuteen liittyvien asioiden parissa, kuten esimerkiksi valvonnan, kouluttamisen ja suunnittelun. Parasta työssäni on se, ettei kahta samanlaista päivää varmasti tule eteen, eikä työssä ole koskaan tylsää! Hektisellä työmaa-alueella toimimista helpottaa se, että työkaverit ja lähimmät esimiehet kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

Proselectumin palveluun olen ollut tyytyväinen ja olen aina tarvittaessa saanut pikaisesti heiltä vastauksen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen. Mukavaa on myös se, että välillä soitellaan ja kysellään kuulumisia, vaikkei varsinaista asiaa olisikaan.

Vaativan työn vastapainona toimii musiikki ja esiinnymmekin The Vision –yhtyeeni kanssa Viikinsaaren Maihinnousu –tapahtumassa heinäkuussa 2011 –nähdään siis siellä!