Kai Tusa / Test Manager, Flander Software Oy

Kai Tusa (44v) sijoittui Proselectumin kautta Test Manager tehtävään Flander Software Oy:n palvelukseen vuonna 2008. Nykyisin Kain työnantaja on edelleen sama, mutta yritysjärjestelyiden kautta nimi on muuttunut Symbio Software Oy (http://www.symbio.com/). Kai kertoo olleensa hyvin tyytyväinen tehtäviinsä yrityksessä. Hän aloitti työnsä testiprojektin parissa, jonka jälkeen hän siirtyi vetämään ohjelmistoprojekteja. Noin 1,5 vuotta tähän työhön siirtymisensä jälkeen hän huomasi olevansa 15 hengen ohjelmistotiimin vetäjä ja tällä hetkellä tiimin koko lähentelee 30 henkilöä. Ura ja haasteet ovat siis kehittyneet mukavasti matkan varrella, Kai toteaa.

Kai kertoo, että nykyisessä työssä häntä motivoivat eniten mielenkiintoiset ja monipuoliset projektit, mahdollisuus kehittyä esimiehenä sekä omalta osaltaan vaikuttaa yrityksen toimintaan ja sen kehittämiseen. Hän työskentelee aktiivisesti myös asiakasrajapinnassa ja kokee myös sen mielekkääksi.

Proselectumin ja Kain tiet kohtasivat, kun hän oli perheineen palaamassa USA:n komennukselta kesäkuussa 2008. Proselectum havaitsi Kain olevan työnhaussa ja käynnisti prosessin, jossa Kain osaamista tarjottiin Flander Software Oy:ssä olevaan Test Managerin tehtävään. Kai tapasi Proselectumin Markon ja Lauran Tampereella kesäkuussa 2008 ja eteni tämän haastattelun jälkeen tulevan työnantajansa jatkohaastatteluihin. Kaikki meni hyvin ja työt Kai pääsi aloittamaan elokuussa 2008 eli prosessi eteni hänen mielestään kohtuullisen mukavassa aikataulussa.

Kai kertoo olleensa tyytyväinen Proselectumin nopeaan ja sujuvaan toimintaan. Haastattelu Proselectumilla sujui leppoisassa ja asiantuntevassa hengessä, hän muistelee. Kai lausuu vielä kiitoksen ripeästä ja proaktiivisesta toiminnasta hänen työnhakuprosessissaan.