Jani Kallio
Manager, Resourcing Services
Senior Consultant (upseeri)
Jani on Maanpuolustuskorkeakoulusta valmistunut upseeri. Jani vaihtoi ”armeijan harmaat” rekrytoinnin värikkääseen maailmaan aloitettuaan Proselectumissa vuonna 2001.
Tämän yli kymmenen vuoden aikana hän on työskennellyt soveltuvuusarviointia lukuun ottamatta kaikkien palveluidemme parissa, useilla toimialoilla ja tehtäväalueilla – tekijöistä ja asiantuntijoista aina päättäjiin asti. Viime vuosien aikana Janin konsulttityön painopiste on ollut vaativien asiantuntija- ja esimieshakujen parissa. Konsultointityön lisäksi hän vastaa Proselectumin Resursointipalveluista ja on vahvasti mukana myynnin, palveluiden ja sisäisten prosessien kehitystyössä. Jani palvelee Proselectumin asiakkaita sekä Pirkanmaalla että pääkaupunkiseudulla.
Jani uskoo upseeritaustan luoneen hyvän pohjan kyvylle ymmärtää nopeasti uusia asioita ja muuttuvia tilanteita ja sitä kautta rakentaa asiakkaan liiketoimintaa ja tarpeita optimaalisesti palvelevat ratkaisut eri vaihtoehtoineen. Entistä urheilijaa motivoivat tulokset, mutta eniten palkitsevat tyytyväiset asiakkaat ja hakijat, joita on onnistunut palvelemaan odotusten mukaisesti.
Jos on ollut Jani pitkään Proselectumissa, niin pitkä ja onnellinen on ollut taival myös Minna-vaimon kanssa. Entinen kiekkoilija ylläpitää kuntoaan monipuolisen liikunnan ja hyötyliikunnan keinoin. Vastapainoa työlle antaa mökkeily maaseudun rauhassa, johon talvisin vauhdikkuutta tuo moottorikelkkailu.
tel. +358 10 320 2411
jani.kallio(at)proselectum.fi




