Itella

Itellan ja Proselectumin välinen yhteistyö alkoi vuonna 2004 Suomen Postin silloisen IT-yrityksen IT Optimon kanssa. Myöhemmin Suomen Posti muuttui Itellaksi, IT Optimo sulautui konsernin ICT-yksiköksi ja myös Proselectumin palvelut koskettamaan koko Itellaa. Proselectum on vuosien varrella tehnyt Itellan ja sen liiketoimintojen kanssa yhteistyötä suorahaku-, rekrytointi-, soveltuvuusarviointi- ja resursointipalveluissa.

Pertti Vepsäläinen/Itella Oyj

Manager, Network Services, Konserni ICT

”Proselectumin kanssa yhteistyöni alkoi jo edellisen työnantajani palveluksessa ja jatkuu nyt Itellassa. Olen erittäin tyytyväinen Proselectumista saamaani kokonaisvaltaiseen palveluun ja kaikki rekrytoimani henkilöt ovat osoittautuneet oikeiksi valinnoiksi – juuri sellaisiksi joita on haettu. Onnistumisten taustalla on perusteellinen ja ammattitaitoinen hakukriteerien määrittely ja profilointi sekä toimiva prosessi. Nykyisin jo lähes puolesta lauseesta päästään liikkeelle. Tämä osoittaa proselectumilaisten tuntevan sekä yrityksen että rekrytoivan esimiehen. Aiempiin kokemuksiini verrattuna proselectumilaiset ovat vähemmän byrokraattisia ja keskustelevampia sekä osaavat viedä ns. ”paperitiedon” käytäntöön. Proselectumilaisten vahvuuksia ovat palveluhalukkuus ja aktiivisuus. Myös työnhakijapuolen luottamus on hyvällä tasolla.”