Heli Grönholm
Manager
Senior Consultant (VTM)
Heli on porukkamme paluumuuttaja. Heli toimi henkilöstökonsulttina Proselectumissa jo vuosituhanteen vaihteessa ja hän palasi riveihimme tämän vuoden alussa (2012) Senior Consultantiksi. Näin aluksi Heli keskittyy pääasiassa johto- ja päällikkötason suorahakuihin sekä huolehtii toimintamme ja palvelukykymme jatkuvasta kehittämisestä.
Läheisen kosketuksen ylemmän johdon toiminnan vaatimuksiin sekä henkilöstön, osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen hän on saanut Tieto konsernissa työskennellessään. Reilun kymmenen vuoden aikana hän on vastannut usean eri liiketoimintayksikön liiketoiminnan tukemisesta niin Suomessa kuin kansainväliselläkin tasolla.
Helin mielestä kiehtovin aspekti konsultin roolissa on ihmisen kehityspotentiaalin tunnistaminen ja sen tuominen näkyväksi uravalinnoissa. Palkitsevinta on päästä näkemään ja kokemaan eri osapuolten välinen ’perfect match’.
Vapaa-ajan ongelmia Helillä ei ole, siitä pitävät huolen kaksi pientä lasta, rivakoita lenkkejä vaativa koira sekä omakotitalo puutarhoineen. Hänellä on kuitenkin vankka pyrkimys livahtaa ainakin kerran viikossa nykytanssin tunnille ja talvisin hyvän olon lähteenä toimii myös läheinen meri avantoineen.
tel. +358 10 320 2420
heli.gronholm(at)proselectum.fi




