Areva NP

AREVA toimittaa sähköntuotantoratkaisuja vähäisemmällä hiilimäärällä. AREVAn osaaminen ja tinkimättömät turvallisuutta, varmuutta, läpinäkyvyyttä ja etiikkaa koskevat vaatimukset toimivat suunnannäyttäjinä muille, ja sen vastuullinen kehitystyö on kiinteä osa yrityksen jatkuvaa kehittämistä.

Maailmalla ydinvoima-alan ykköseksi arvioidun AREVAn ainutlaatuinen integroitu tarjonta kattaa polttoainekierron kaikki vaiheet, ydinreaktorin suunnittelun ja rakennuksen ja asianmukaiset palvelut. Konserni on myös laajentamassa toimintaansa uusiutuvien energianlähteiden alalla – tuulen, auringon, bioenergian, vedyn ja varastoinnin – pyrkimyksenään olla alan kolmen parhaan toimijan joukossa maailmanlaajuisesti vuonna 2012.

AREVAn 48 000 työntekijää työskentelevät näiden hankkeiden parissa ja auttavat toimittamaan entistä turvallisempaa, puhtaampaa ja ekologisempaa energiaa yhä useammille ihmisille.

www.areva.com

Areva NP:n ja Proselectumin välinen yhteistyö alkoi vuonna 2008 ja on jatkunut siitä lähtien aktiivisena. Yhteistyö on keskittynyt pääasiassa resursointipalveluun, ja useat vuokratyösuhteet ovat johtaneet siihen, että henkilöt ovat siirtyneet työskentelemään suoraan Areva NP:lle

Mika Oravasaari / Areva NP

HR Manager, Areva NP OL3 Site

”Olen tyytyväinen aktiivisuuteen ja tehokkuuteen, jota Proselectum yhteistyökumppanina on meille tarjonnut. Yhteistyö on ollut alusta lähtien positiivissävytteistä, vaikka OL3:n tyyppisellä monikansallisella suurella työmaa-alueella omat haasteensa onkin. Proselectumin ymmärrys eri kulttuureille ja yhteinen maali ovat osaltaan tukeneet pitkäkestoisen yhteistyösuhteen syntymistä ja kehittymistä.

Olen kokenut Proselectumin työn laadukkaaksi. Tiedämme, mitä saamme ja se myös kommunikoidaan selkeästi. Proselectum pystyy viemään niin sanotun hiljaisen sisäpiiritiedon käytännön tasolle hyvin. Projektia on viety eteenpäin tuhansien henkilöiden ja reippaan 60 eri kansallisuuden voimin, joten loppuasiakkaan tarpeiden ymmärtäminen korostuu. Myös kumppanin luotettavuus ja joustavuus ovat erittäin tärkeitä projektimme onnistumiselle.”