Anu Tevanlinna
Consultant, Psychological Assessment
(MPsych)
Anu on psykologian maisteri ja laillistettu psykologi, jolle Suomen Psykologiliitto on myöntänyt ammattiosaamiseen perustuvan psykologisen henkilöarvioinnin sertifikaatin. Anu liittyi Proselectumin tiimiin huhtikuussa 2007. Hän vastaa henkilöarvioinneista ja toteuttaa niin soveltuvuusarviointeja rekrytointien yhteydessä kuin henkilön omaa kehittymistä tukevia potentiaali- ja resurssiarviointejakin. Konsulttityön lisäksi hän osallistuu henkilöarviointipalvelun kehittämiseen ja toimii osana Proselectumin viestintätiimiä. Työssään innostavana haasteena hän on kokenut erilaisiin yrityksiin ja toimialoihin tutustumisen sekä palvelun räätälöinnin jokaisen yrityksen uniikkiin tarpeeseen.
Anu näkee soveltuvuusarvioinnit mielenkiintoisena psykologian sovellusalana, jossa vaihtelevat toimeksiannot tarjoavat mahdollisuuden psykologisen tiedon monipuoliseen hyödyntämiseen liike-elämässä. Erilaisten yksilöiden persoonallisuuden, työskentelytyylin ja motivaation yhdistäminen yritysten tarpeisiin on jatkuvaa oppimista ja uuden oivaltamista.
Anu on työskennellyt hr-tehtävissä ja soveltuvuusarviointien parissa vuodesta 2003. Ennen Proselectumia hän työskenteli organisaation sisäisessä hr:ssä vastaten muun muassa rekrytoinneista, perehdyttämisestä, henkilöstökyselyistä ja henkilöstökoulutuksista. Myös it-ala on tullut hänelle tutuksi niin tietojenkäsittelytieteen opintojen kuin parin alalla vietetyn kesänkin kautta.
Anulla on tapana startata päivänsä suuntaamalla ennen töitä astangajoogasalille. Rauhaisan arjen vastapainoksi hän kerää uusia kokemuksia reissaamalla aviomiehensä loma-aikoina ympäri maailmaa – erityisesti Aasia ja Euroopan kaupungit ovat tulleet heille tutuiksi. Lisäksi aloittelevalle offarilaskijalle mieluisia lomanviettopaikkoja ovat Alppien laskettelukeskukset ja jooga on vienyt myös Intian Mysoreen opiskelemaan. Joogan ja perheen parissa vietetyn ajan lisäksi Anun vapaa-aikaa kuluu tenniskentällä ja lenkkipoluilla.
Anu Tevanlinna
Consultant, MPsych
tel. +358 10 320 2415
anu.tevanlinna(at)proselectum.fi




